Postinkantaja ei soita puhelimella

Ostin isohkoa, painavaa tavaraa verkkokaupasta ja valitsin kuljetustavaksi Postin kotiinkuljetuksen. Parin päivän päästä postiluukustani löytyi saapumisilmoitus, jossa kerrottiin, että lähetys on noudettavissa lähipostistani.

Soitin Postin asiakaspalveluun ja jaion ihmetykseni, miksi lähetys, joka on tilattu kotiinkuljetuksella pitäisi nyt kuitenkin itse hakea. Postin ystävällinen asiakasneuvoja kertoi miten kuvio toimii tämän tyyppisissä toimituksissa. Postin jakeluauto oli käynyt edellisenä päivänä aamupäivällä kokeilemassa olisinko kotona vastaanottamassa lähetystä, mutta koska näin ei ollut niin lähetys oli viety lähipostiini. Kysyessäni, että miksi minulle ei ollut soitettu, kun saapumusilmoituksessakin oli puhelinnumeroni, vastaus kuului: "Postinkantaja ei soita puhelimella".

Olin kuitenkin maksanut kotiinkuljetuksesta, joten otin yhteyttä verkkokauppaan ja kerroin tilanteen. Ihmetys oli heilläkin suuri, kun kuulemma heillä nimenomaan on sopimus, että asiakkaalle soitetaan ja sovitaan toimitusajankohdasta. He lupasivat selvittää asiaa ja saivatkin sovittua, että lähetys tuodaan seuraavana päivän. Soittoa etukäteen ei kuulemma pystytty Postista vieläkään lupaamaan.

Kun lähetys lopulta saapui niin uhmasin lähetyksen kantamisesta puuskuttavaa postinkantajaa kysymällä, että eikö kannattaisi aina soitella etukäteen asiakkaalle ja varmistaa, että toimitus onnistuu.

Viivakoodiscannerinsa kanssa tuskaillut mies vastasi: "Eihän siitä nyt mitään tulisi, että tässä pitäisi vielä puhelimellakin soitella." 

Hämmentävää, että matkapuhelinverkon tähän maahan rakentanut entinen Posti- ja Telelaitos ei nykyisin kykene puhelimen käyttöön.

Tässä jälleen kerran hyvä esimerkki yrityksestä, jonka omat sisäiset tehokkaat toimintatavat ovat ajaneet asiakkaan edun ylitse.

Jaa kirjoitus:
  • Twitter
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Print
  • Add to favorites
  • RSS

10 kommenttia kirjoitukseen: Postinkantaja ei soita puhelimella

  • Oikeasti nuivaa postilta!

  • zakris

    en ihmettele että posti ei toimita maksettua lähetystä perille. Minulle kävi samoin oilin tilannut tv:n ja maksanut kotiin kuljetuksen mutta yllätys yllätys posti laittoikin vain lipun mistä sen saa noutaa. Olin kylläkin hullu ja kävin hakemassa sen postista. Seuraavan kerran en kyllä hae. Eikä t’m’ ole ainut mitä posti ei tuo perille. Hiukan suuremmat kirjeet joita ei muka saa laitettua luukkuun niin niistä laitetaan nouto lippu.

  • Hyvin teit kun vaadit postia tekemään sen mistä olit maksanutkin. Mistä sitä sitäpaitsi tietää vaikka siellä olisi sisäisessä ja extrasalaisessa muistiossa erityisesti käsketty olla toimittamatta jotta… noh, enpä tiedä miksi, varmaan samasta syystä kuin bussikuskit (Sami Hedberin) mukaan kilpailee siitä kuinka monta ihmistä tuli tänään jätettyä pysäkille.

  • anne poikonen

    ei herätä luotettavaa toimintamallia asiakkaalle tuollainen sählinki.Tilanne kovin sekava ja hankala asiakkaalle / tietämättömyys saako tilaamansa tavaran? Byrokraattinen posti. Vanhanajan selkeä suorasukainen hyvä , joustava meininki puuttuu , tavaratilaus-kotiinkuljetus ei toimi. Eletään aikaa , kaikilla puhelin taskussa, ennen vain lakapuhelin…nyt kaikki tiedottaminen toimituksen kannalta vaikeutuu vaikka puhelimia pilvin pimein.

  • Kuulisin mielelläni lisääkin tämänkaltaisista kokemuksista – onko Postin palvelu parantunut? Entä muut organisaatiot.
    Tänne kirjoittamisen lisäksi saa lähettää minulle tarinaa myös suoraan, erityisesti yrittäjien kokemukset kuljetuspalveluista kiinnostavat: markku.a.laitinen@kolumbus.fi

  • BMX

    Edelleen 2016 Posti vastaa että priority lähetykseen ei kuulu soittoa. Ymmärrän jos se ei kuulu lähtökohtaisesti palveluun, mutten sitä että ilmoitusta ei saa edes erikseen pyytämällä. Miksei Posti tarjoa sitä vaikka lisämaksusta? Tulisi kalliiksi jäädä töistä pois odottelemaan milloin jakeluauto tulee pihaan.

    Tällainen toiminta tuntuu kiusanteolta, ei asiakaspalvelulta. Kilpailevat kuriiripalvelut soittavat.

    Olen edelleen epäuskoinen voiko tällainen oikeasti olla totta, Suomessa.

  • shamrock

    Tässä nyt itse, kellon ollessa 18:42 odottelen lähetystä joka postin seurannan mukaan on ollut tilassa “Lähetystä kuljetetaan vastaanottajalle” klo 6:08 alkaen. Matkaa lajittelusta meille on noin 7km, ja itsekin tässä välissä olen sentään käynyt 40 kilsan päässä töissä, joten kovasti ihmettelen millä ne toimittaa. Soittaneet eivät ole, eiväkä käyneet, avopuoliso oli kotona koko aamun, lähti töihin kun minä tulin kotiin. Postin asiakaspalvelusta neuvoivat että odottele vielä, kyllä ne kuuteen asti ainakin toimittaa. Soittele sitten jos ei mitään kuulu. No, kun ei mitään kuulunut niin koitin soittaa. Postin asiakaspalvelu sulkeutuu kuudelta … siis oikeesti, ei vittu mitä toimintaa. Hakisin tuon paketin vaikka itse, jos joku pystyisi kertomaan missä se on. Mutta kun tuon kokoisessa yrityksessä kuuden jälkeen ei kukaan vastaa enää puhelimeen. Nyt ei riitä sanat.

  • Olen ihmetellyt samaa, kun Posti ei enää ilmoita muuten kuin sähköpostilla jos minulle saapuu paketti. Viestissä sanotaan että saat tästä ilmoituksen myös postin mukana tai tekstiviestillä… Mitään ei kuulu. Tämä on ollut Postin tapana jo monta kuukautta. Säästääkö Posti puhelinlaskustaan! Törkeetä. Aina ei tiedä onko paketti tulossa ellei lähettävä myymälä kähetä kähetystunnusta.
    POSTI SAA PARANTAA TAPANSA TAI PALATAAN ENTISEEN MALLIIN.

  • Esko

    Raisiossa posti siirtyi k-kauppan tiloihin. Odotin isohkoa “express-paketti 14” viikolla 17. TIISTAINA noin kello 10:00 postiluukusta putos postin VARAKORTTI lisätiedot–> noudettavissa 25.4 klo 17:00. Ihmetystä sopimuspalvelut rasti Express-paketti 14. tarkoittanee toimitusta asiakkaalle klo 14:00 mennessä. Olin noin Klo 11:00 postin asiakaspalveluun sättiyhteydessä “Lauran” kanssa joka tarjosi iltakuljetusta klo 17:00 jälkeen ja puhelinsoittoa vastasin OK odotan soittoa, EI SOITTOA EI PAKETTIA? Tarkistin seurantalistasta posti käynyt soittamassa ovikelloa klo 13:10 olin asioilla olimmehan asiakaspalvelussa sopineet samanpäivä iltatoimituksesta klo 17:00 jäkeen. Seuraavana päivänä KESKIVIIKKONA SOITIN postin asiakaspalveluu JÄLLEEN sovittiin iltatoimitus ja soitto torstaina klo 17:00 jäkeen, EI SOITTOA EI PAKETTIA!!! Huomenna PERJANTAINA kaivan postin esimiehen vaikka kivenkolosta selvittämää asiaa. “POSTIMIES SOITAA KAHDESTI ´OVIKELLOA` vaan ei puhelimella”

  • Rekku

    Sama ongelma kuin yllä Eskolla. Koko päivä kotona odottelua, ei pakettia. Tilataan uusi kuljetus, joka onnistuu vasta lähes viikon päästä, koko päivä odottelua kotona, ei pakettia.
    Hermohan tuossa menee, kun mitään yhteydenottoja ei tule ja toimitukset eivät onnistu.
    Seuraavalle päivälle jo kolmas kuljetus, luvataan soittaa ennen toimitusta, jotta ei tarvi koko päivää odottaa kotona. Se 15 minuuttia kun poistun kauppaan, niin toimitusta yritetään juuri silloin ja soitto tulee jossa todetaan, että et ollut vissiin kotona.
    Se siitä. 5 kilometriä kävelyä ja 10 kilon painoista pakettia hakemaan, kun ei asiat suju, mistä on erikseen maksettu.

Kommentoi